Analyysiä nakkien olemuksesta



Kuten kaikki ehkä tiedostammekin, elämme yltäkylläisyydessä usealla tavalla. Meillä ei valtiona ole pulaa juotavasta vedestä tai elintarvikkeista, katosta pään päällä tai muistakaan perustarpeista. Epäilen, että juuri tämä on johtanut meidät eräänlaiseen tiedostamattomuuteen ja analyysikyvyttömyyteen erilaisten arkisten objektien olemuksista sekä saanut meidät sulkemaan silmämme tavoilta, joilla erilaiset arkiset objektit kuten elintarvikkeet puhuttelevat meitä. Nään juuri tässä paikassa suuren aukon yhteiskunnallisessa keskustelussa, ja juuri tätä suomalaisen keskustelukentän tyhjiötä koin velvollisuudekseni tulla paikkaamaan blogikirjoittamisen kautta. 

Jo esipuberteettisestä elämänvaiheesta lähtien olen kokenut jonkinlaista määrittelemätöntä, mutta kuitenkin vahvaa gravitaatiota nakkeja kohti. Nakit ovat mysteerisiä ja sanattomia, kylmän sieluttomia kanssaeläjiä. Hötkyviä, kiinteitä ja pehmeitä kimpaleita, joita on helppo napostella jääkaapista viileänä kesäyönä. Nakit ovat puolueettomia, mutta eivät ne kyllä sovittelijoitakaan ole. Nakit ovat ikään kuin kulttiintuneita, introverttejä sivustaseuraajia, jotka elävät omassa, suljetussa nakkiyhteisössään ottamatta kantaa ulkomaailman tapahtumiin.

Nakit ovat kuitenkin loisen tavoin löytäneet tiensä lähes jokaiseen suomalaiseen kotiin, joskin hieman eri muodoissa. On nakkiperunoita, pyttipannua, lihapiirakkaa kahdella nakilla. Matalaa profiilia pitävät nakkipiilot ovat yleisyydestään huolimatta mysteerisin nakkien esiintymismuoto. On toki myös autenttisia 300 gramman kuorettomia, lähinnä opiskelijoiden suosimia napostelunakkeja. Viimeisimpänä ja vähäisimpänä ovat meille maailmanpelastajille suunnatut vegenakit, jotka ovat muuten nakkiyhteisön syrjimiä. Ei ole yllätys, että nakkiyhteisöissäkin on rasismia.. tosin vegenakit maistuvatkin suunnilleen rasismilta, joten en valita. 

 Jokaisen kokemus nakeista on tietysti subjektiivinen, mutta jaan nyt oman kokemukseni nakkien affektiivisuudesta. Kuten aiemmin mainitsin, olen itse kasvissyöjä, mutta päätin hiljattain kokeilla, miltä nakin syöminen tuntuisi.Ystävältäni jäi ruoasta tähteeksi kaksi kuoretonta nakkia, ja ne puhuttelivat minua niin, että halusin kokeilla, maistuisiko nakki enää niin miellyttävältä ja silkkiseltä, kuin se maistui vielä ollessani sekasyöjä.

Heti nakin suuhun laitettuani koin tuon hämärän nostalgisen ja lempeän rasvaisen makuelämyksen. En kuitenkaan ehtinyt edes nielaista yksilöä, kunnes ruumini valtasi erikoinen, ravisteleva tunne. Tunne oli hyvin abstrakti ja en ollut ennen kokenut vastaavaa. Tuntui, kuin olisin vahingossa loukannut tai jopa lyönyt vanhaa ystävää. Tunnetta voisi kuvailla siten, että olisin lapsena vahingossa kyynärpäälläni tönäissyt silmäkulmaan kaveriani, jolla on huono päivä, ja hän katsoisi minua kostunein silmin katkerasti. Siirsin nakin suusta vatsalaukkuun, mutta tunne jäi hetkeksi kummittelemaan minua. Voin varmuudella sanoa, että kyseessä oli affektiivisin kohtaamani nakki. Tapahtuneesta on vierähtänyt jo vuorokausi, joten en ehkä enää kanna nakkia mukanani, mutta muistoihini se ainakin jäi. 

Toivon, että voisimme analysoida nakkien sun muiden arkisten objektien luonteenpiirteitä aivan normaalissakin "small talkissa" tulematta kyseenalaistetuksi, mutta siihen on keskustelukulttuurilla vielä pitkä matka kuljettavana. Tämä on pieni askel minulle, mutta suuri askel suomalaiselle keskustelukulttuurille. 


Alapuolella vielä tulkinta nakeista musiikin välinein. 

 

 

Comments